M. A. NUMMINEN JA PEDRO HIETANEN: KIELLETYT LAULUT

to 2.2.2012 klo 20 M. A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt laulut – 14. kerta!

to 9.2.2012 klo 20 M. A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt laulut – 15. kerta!

M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen Kielletyt Laulut -konsertti käsittää valtaosin sellaisia Nummisen lauluja, jotka olivat eri syistä kiellettyjä Yleisradiossa. Esimerkiksi tangoa "Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa" ei saanut soittaa kuuteen vuoteen (1966-72). Monet muutkin Nummisen levyt olivat kiellettyjen listalla. Näihin kuului hänen tulkintansa Franz Schubertin liedeistä ja - tietenkin - Suomen Talvisota -ryhmittymän undergroundrocklaulut.

M.A.Numminen kertoo konsertissa 1960-luvun suomalaisesta yhteiskunnasta ja henkisestä ilmapiiristä. Näitä taustoja vasten käy selville myös yleisön nuorelle osalle, miksi nykyisin - jolloin rumakin sana sanotaan niin kuin se on - viattomilta tai huvittavilta kuulostavat laulut olivat tuolloin esityskiellossa. 1960-luvun osallistuva puoli tuodaan mukaan muutaman "sallitun" laulun kautta, mutta niistäkin harvat soivat vapaamieliseksi itseään nimettäneessä Yleisradiossa. Konsertin muoto on perinteinen: M.A.Numminen laulaa ja Pedro Hietanen säestää pianolla.

Menneet konsertit KOM-ravintolassa:

Ma 8.9.2008 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut

To 25.9.2008 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 2. kerta

To 19.2.2009 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 3. kerta

To 16.4.2009 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 4. kerta

To 3.9.2009 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 5. kerta

To 11.2.2010 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 6. kerta

To 9.9.2010 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 7. kerta

To 23.9.2010 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 8. kerta

to 10.2.2011 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 9. kerta

to 17.3.2011 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 10. kerta

to 14.4.2011 klo 20 M.A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt Laulut
- 11. kerta

to 8.9.2011 klo 20 M. A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt laulut – 12. kerta!
3-vuotisjuhla!

to 15.9.2011 klo 20 M. A. Numminen ja Pedro Hietanen: Kielletyt laulut – 13. kerta!

Takaisin