|
HEINI JUNKKAALA, PIRKKO SAISIO JA MARJA PACKALÉN: ODOTUS

ODOTUS
Esitys henkilöistä nimeltä Pirkko Saisio ja Marja Packalén
Ensi-ilta KOM-teatterissa 10.9.2009 klo 19
Teksti Heini Junkkaala, Pirkko Saisio ja Marja Packalén
Ohjaus Heini Junkkaala
Lavastus ja puvut Kaisa Rasila
Äänisuunnittelu ja musiikki Antti Mäkelä
Valosuunnittelu Jukka Kuuranne
Lavastusassistentti Anne-Kristin Brede
Esityksen tekninen ajo Jussi Kuittinen
Näyttämöllä Marja Packalén ja Pirkko
Saisio
ODOTUS on esitys henkilöistä nimeltä Pirkko Saisio ja
Marja Packalén.
Saisio ja Packalén kuuluvat suuriin sotien jälkeen syntyneisiin
ikäpolviin. Vuonna 2010 Suomessa on heidän ikäisiään
naisia - kuusikymmentä ja rapiat - enemmän kuin minkään
muun ikäisiä naisia tai miehiä. Nyt nämä naiset
astuvat näyttämölle.
Odotus on dokumentaarinen teatteriesitys Packalénista ja Saisiosta
- heidän rooleistaan ja roolien takaisesta todellisuudesta. Rehellisesti
ja itseironisesti kerrotut tarinat eivät jää vain yhden
sukupuolen tai -polven kuvaukseksi. Kertomusten henkilökohtaisuus
takaa sen, että jokainen voi tunnistaa niistä itsensä.
Loppumatka rullataan vapaalla.
Odotuksen ensi-ilta oli KOM-teatterissa syyskuussa 2009. Esitys on saanut
yleisön ja kriitikoiden jakamattoman suosion:
AVOIN, HELLÄ JA KOOMINEN
"Jokaisen aikuisen soisi näkevän tämän esityksen
- ei Odotus iske vain vain kuusikymppisiin naisiin! KOM-teatterin pitkin
ja poikin Suomea varrottu ja kehuttu vierailuesitys, fiktioitu tosikertomus
henkilöistä Pirkko Saisio ja Marja Packalén, on mielettömän
upeaa teatteria.
Esityksenä se on täydellinen - jos niin voi jostain ylipäänsä
sanoa - mutta sen nähtyään ei ole hullaantunut vain loistavasta
näyttämöteoksesta ja tulkinnasta, kyvystä ottaa estradi
haltuun.
Tuntuu kuin Saisio ja Packalén ojentaisivat rampin yli lahjan.
Omat elämänsä avatessaan he luovuttavat katsojalle välineet
jäsentää koettua ja tulevaa.
Henkilökohtainen laajenee yleiseksi ja tunnistettavaksi."
- Sinikka Viirret, Kainuun Sanomat
Lue
Kainuun Sanomien koko arvostelu
LAVALLA: MUSTASUKKAISUUTTA JA JUMALSUHDE
" 'Ihana' on täsmällinen määritelmä Pirkko
Saision ja Marja Packalénin Odotukselle.
Pirkko Saisio ja Marja Packalén avaavat KOM-teatterissa itsensä
ja elämänsä yleisölle sellaisella charmilla, taidolla,
lämmöllä ja rohkeudella, että katsojat syövät
heidän kädestään esityksen alkuhetkistä ja ensimmäisistä
anekdooteista alkaen."
- Suna Vuori, Helsingin Sanomat
Lue
Helsingin Sanomien koko arvostelu
KOM-TEATTERIN MAHTAVAN HYVÄ ODOTUS ON YHTÄ MONITASOINEN
KUIN ELÄMÄ
"Kertomalla elämästä Odotus ottaa yllättävällä
ja ehkä uudellakin tavalla kantaa enemmän kuin arvaisikaan.
Sen monitasoisuus ei synny pelkästään tarinoista vaan siitä,
mistä ne tarinat kertovat. Tässä kohtaa katsojat kommunikoivat
ajatuksissaan esityksen kanssa kukin omalla tavallaan. Siksi esitys tuntuu
erityisen läheiseltä, se on jopa intiimi."
- Terhi Tarvainen, Uutispäivä Demari
Lue
Uutispäivä Demarin koko arvostelu
LOPPUMATKA RULLATAAN VAPAALLA
"Miten paljon tarinoita, elämää, asiaa ja tunnetta
mahtuukaan tunnin ja 40 minuutin mittaiseen esitykseen, kun asialla ovat
lahjakkaat ja taitavat ihmiset."
- Irmeli Haapanen, Turun Sanomat
Lue
Turun Sanomien koko arvostelu
Esitykset KOM-teatterissa alkavat klo, 19 ellei toisin mainita
Syksy 2009:
ke 9.9. ennakko, to 10.9. ensi-ilta, la 12.9., ti 15.9., ke 16.9., pe
18.9., la 19.9., ti 22.9.,
ke 23.9., to 24.9. sekä lisäesitys la 19.9. klo 15.
Kevät 2010:
pe 15.1., la 16.1. myös klo 15, ti 19.1., ke 20.1., to 21.1., pe
22.1., la 23.1., ti 26.1., ke 27.1.
ti 23.2., ke 24.2., to 25.2., pe 26.2., la 27.2.
ti 2.3., ke 3.3., to 4.3., pe 5.3., la 6.3., ti 9.3., ke 10.3.
pe 16.4., la 17.4. klo 15, ti 20.4., ke 21.4., pe 23.4., la 24.4., ti
27.4., ke 28.4., pe 30.4.
ti 11.5., ke 12.5., pe 14.5., la 15.5.
Kaikki klo 19, paitsi la 19.1. myös klo 15 ja 17.4. klo 15
Syksy 2010:
ti 31.8., ke 1.9., pe 3.9., la 4.9., ti 7.9., ke 8.9., ti 14.9., ke 15.9.,
ti 30.11., ke 1.12., to 2.12., pe 3.12., la 4.12., kaikki klo 19
Kevät 2011:
ti 8.3., ke 9.3., to 10.3., pe 11.3., la 12.3., kaikki klo 19
Syksy 2011:
to 15.12. klo 19 (KOM-festari)
Kesto noin 1 tunti 40 minuuttia (ei väliaikaa)
Esitykset kiertueella syksyllä 2009:
Turun kaupunginteatterissa pe 25.9. klo 19 ja la 26.9. klo 14,
Linnateatterissa
Turussa la 3.10. klo 14 ja su 4.10. klo 14,
Hämeenlinnan Kaupungin Teatterissa su 11.10. klo 16 ja klo 19
sekä
Lahden
kaupunginteatterissa ke 14.10. klo 19, pe 16.10. klo 19, la 17.10.
klo 13,
ti 20.10. klo 19, ke 21.10. klo 19 ja to 22.10. klo 19.
Kiertue-esitykset keväällä 2010:
Turun kaupunginteatterissa
to 28.1. klo 19, pe 29.1. klo 19, pe 5.2. klo 19, la 6.2. klo 14,
Tampereen Työväen
Teatterissa ma 1.2. klo 19, ti 2.2. klo 19, ke 3.2. klo 19, to 4.2.
klo 14,
Jyväskylän
kaupunginteatterissa ti 9.2. klo 19, ke 10.2. klo 19,
Savonlinnan
Teatterissa to 11.2. klo 19 ja pe 12.2. klo 13,
Kuopion kaupunginteatterissa
ma 15.2. klo 19, ti 16.2. klo 12,
Kajaanin kaupunginteatterissa
ke 17.2. klo 19,
Kemin kaupunginteatterissa
ti 16.3. klo 19, ke 17.3. klo 19,
Lapin
Ylioppilasteatterissa (Rovaniemi) to 18.3. klo 19,
Lappeenrannan
kaupunginteatterissa ma 22.3. klo 19,
Kouvolan Teatterissa
ti 23.3. klo 19,
Karhulan
työväennäyttämöllä ke 24.3. klo 19,
Joensuun kaupunginteatterissa
ti 6.4. klo 19 ja ke 7.4. klo 19,
Kuhmo-talossa to 8.4.
klo 19,
Oulun kaupunginteatterissa
ti 4.5. klo 19, ke 5.5. klo 19,
Kokkolan Kaupunginteatterissa
to 6.5. klo 19, pe 7.5. klo 19.
Vierailut kesällä ja syksyllä 2010:
Kajaanin Runoviikkolla
la 10.7. klo 16
Tampereen Teatterikesässä
la 7.8. klo 17.30, su 8.8. klo 13
Lahden
kaupunginteatterissa to 9.9. klo 19 ja la 11.9. klo 19
Vaasan kaupunginteatterissa
pe 24.9. klo 19, la 25.9. klo 14 ja 19
Naisteatterifestivaali:
Festival de Mujeres en Escena, Sala Seki Sano, Bogotá, Kolumbia
ke 24.11. klo 17 ja klo 19.30
Jyväskylän
kaupunginteatterissa ma 13.12. klo 19
Keväällä 2011:
Riihimäen
Teatteri pe 7.1. klo 19 ja la 8.1. klo 14
Kulttuurikeskus STOA, Helsinki
to 3.2. klo 19 ja la 5.2. klo 16
Rovaniemi, Kulttuuritalo Wiljami la 12.2. klo 19 ja su 13.2. klo 15
Lippuja Rovaniemen esityksiin à 20 euroa voi varata sähköpostitse
riikka.lamppu@hotmail.com tai tekstiviestillä numerosta 044 2037091.
Vierailuesitykset syksyllä 2011:
Rakastajat-teatteri,
Pori, Kulttuuritehdas Kehräämö to 20.10. klo 19
Teatteri
Provinssi, Salo la 22.10. klo 18
Rauman Kaupunginteatteri
su 23.10. klo 14 ja klo 18
Liput KOM-teatteriin 28€ peruslippu, 25€ ryhmä
(väh. 20 hlöä) ja eläkeläinen, 15€ opiskelija,
työtön, varusmies sekä siviilipalvelusmies
KOM-lipputoimisto, Kapteeninkatu 26, 00140 Helsinki, p. (09) 6841 841,
avoinna ma klo 11-18, ti-pe klo 11-16
sekä Lippupalvelu joka päivä klo 8-20 puh. 0600 10800 (1,96e/min+pvm)
|