Isän kädestä



RAMCD 3173
20€
Julkaisuvuosi 2009

Isämme Kaj Chydeniuksen voidaan sanoa kunnostautuneen säveltäjänä huomattavasti paremmin kuin isänä, mikäli käytetään kvantitatiivisia mittareita. Yksistään runoihin sävellettyjä lauluja hän on saanut aikaan tietojemme mukaan lähemmäs 4000, meitä poikia vain kaksi. Lauluja syntyy päivittäin uusia, poikia ei taida enempää tulla. Tämän levyn tekeminen aloitettiin listaamalla Kajn tuotannosta meille kahdelle kaikkein läheisimmät laulut. Tuolle listalle kertyi jotakuinkin 40 laulua, joista eräät ovat meille vähintään yhtä läheisiä kuin nyt kuultavat, mutta jotka tuntuvat niin "pyhiltä", ettei niihin uskalla koskea. Monia, monia hienoja lauluja jäi pois.

Albumille päätyneet kappaleet on sävelletty vuosina 1966-1974. Tuo jakso sijoittuu aika lailla yksiin oman varhaisen lapsuutemme kanssa, jolloin musiikillis-kulttuurinen vastustuskykymme ei vielä ollut ehtinyt kehittyä. Kaj on säveltänyt paljon hienoja lauluja myöhemminkin, mutta tuohon materiaaliin meidän suhteemme on monella tavalla etäisempi. Juuri näitä säveliä kuulimme lapsina verrattain paljon, vaikka emme aina tienneet, minkä nimisestä kappaleesta oli kyse; jollain lailla Kajn musiikki oli meille itsestään selvää. Sitä kuultiin joka aamu kahdeksasta alkaen, kun Kaj aloitti päivän työt viereisessä huoneessa, sitä kuultiin lukuisissa harjoituksissa ja esityksissä, teatterilla tai harjoitushuoneessa, sitä kuultiin kovaa kotona juhlissa särisevältä Revox -kelanauhurilta. Ja vaikka musiikki oli itsestään selvää, oli se meille hyvin läheistä. Saatoimme keskenämme puhua lempeän huvittuneesti tietystä yksityiskohdasta jossakin Kajn laulussa - jos joku muu teki samoin, nousimme voimakkaaseen vastarintaan.

Kaj on ollut aina erittäin tarkka omien sävellystensä tulkinnasta ja sovituksista, häneltä ei heru sympatiaa väärille sovitusratkaisuille. Tämän asian rauhallinen ohittaminen on ollut suurimpia haasteita levyä tehdessä. Mahdollisista seuraamuksista huolimatta meille on ollut tärkeää tehdä levystä itsemme näköinen. Olemme kohdelleet jokaista laulua yksilönä ja tehneet sille mielestämme sen vaatimat toimenpiteet. Toisissa tapauksissa se on tarkoittanut huomattavien vapauksien ottamista esim. kappaleen rakenteen tai soinnutuksen suhteen, ja tästä on varmasti luvassa satikutia.

Allekirjoitamme joka äänen.

Helsingissä, 10.9.2009

Kalle ja Jussi Chydenius

Veljekset Chydenius tekee albumin julkaisun yhteydessä yhden konsertin perjantaina 23. lokakuuta klo 22 Helsingissä Korjaamon vaunusalissa.


Puhu minulle rakkaudesta - Aulikki Oksanen
Jos rakastat - Matti Rossi
Euroopan syrjäkylät -
Lauri Sipari
Hyvästi -
Aulikki Oksanen
Siirtotyöläinen -
Aulikki Oksanen
Laulu kuolleesta rakastetusta -
Marja-Leena Mikkola
Laulu rakastamisen vaikeudesta -
Marja-Leena Mikkola
Joudu armas, joudu -
Arvo Turtiainen
Jäähyväiset -
Marja-Leena Mikkola
Kaikkein kaunein tyttö -
Luis de Gòngora, suom. Aale Tynni
Sinua, sinua rakastan -
Aulikki Oksanen
Kalliolle, kukkulalle -
trad.

Takaisin