KOM-teatteri vuoden teatteri 1999
"Verratonta osaamista ja laatua", raati arvioi
Tämä tunnustus annetaan sen johdosta, että KOM-teatteri on valittu Vuoden Teatteriksi 1999. KOM-teatteri on osoittanut verratonta osaamista ja laatua teatterityössään. KOM-teatteri on tehnyt työtä, jolle on ollut ominaista rohkea kotimaisten kantaesitysten toteuttaminen, mainiot klassikkojen uustulkinnat, innostunut ensemble-työ, laadukas näyttelijäjoukko, laaja kiertuetoiminta, kansainvälisyys, vankka teatterimusiikki sekä laaja yhteistyö elokuvan ja television kanssa. KOM-teatteri on osoittanut erinomaista ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta toteuttaessaan kotimaisia, tämän päivän arkielämää lähestyviä kantaesityksiä teatterin kokoon nähden vertaansa vailla olevan määrän. Näissä katsojan oma elämä peilautuu tunnistettavana ja ne ovat saavuttaneet järjestään suomalaisen yleisön vankkumattoman suosion. Teatteri on aina asettanut vaatimustasonsa kunnianhimoisesti korkealle. Erityispiirre KOM-teatterin toiminnassa on, että se on tarjonnut kyvykkäille näyttelijöille erinomaisen ammattitaidon kasvualustan, joka on tuottanut loistavia suorituksia ja erinomaisia taiteellisia voittoja. Teatteriin on rakennettu palavasieluinen, työlleen antautunut ensemble, joka on osiensa summaa suurempi voima. KOM-teatterin piirissä on luotu suorastaan oma teatterimusiikin ja teatterilaulun perinne, joka on profiloinut selvästi koko teatteria. Teatteri on vaalinut sitä lämmöllä ja taidolla. KOM-teatteri on vastannut erinomaisesti siihen haasteen, mikä teatterille nykyaikana monipuolisena taideyksikkönä asetetaan. Suomen Teatteriliiton asettaman Vuoden Teatteri 1999-raadin puolesta Tampereella 26.3.1999 Panu Rajala - puheenjohtaja Matti Holopainen - sihteeri |
|||