Anton Tšehov: VANJA-ENO


Anton Tšehov
VANJA-ENO
eli joutilaisuuden ylistys

Ensi-ilta KOM-teatterissa 24.10.2007

Menneisyyttä ei ole, sen olen typerästi holvannut joutaviin, ja nykyhetki hirvittää järjettömyydessään. Tässä teille minun elämäni ja minun rakkauteni: mihin minä ne panen, mitä minä niille teen?

Ohjaus Pekka Milonoff
Lavastus Eeva Ijäs
Puvustus Eeva ijäs ja Niina Pasanen
Valosuunnittelu Kari Vehkonen
Äänisuunnittelu Jukka Kuuranne

Rooleissa:
VANJA - Hannu-Pekka Björkman
JELENA - Eeva Soivio
PROFESSORI - Marja Packalén
ASTROV - Pekka Valkeejärvi
SONJA - Sari Mällinen
VOHVELI - Kari Vehkonen


Liput 23 / 21/ 19 / 13 €

LOKAKUU 22., 23. ennakot, 24. ensi-ilta, 26., 27., 30., 31.
MARRASKUU 2., 3., 6., 7., 9., 10., 13., 15., 16., 20., 21., 22., 23., 24., 27., 29., 30.
JOULUKUU 1., 4., 5., 7., 8., 11., 12., 14., 15., 18., 19.
TAMMIKUU 4., 5., 8., 9., 11., 12., 18., 22., 25., 26. klo 15, 29., 30.
HELMIKUU 1., 2., 5., 8., 9., 13., 15., 16.

Esitykset alkavat klo 19. Lisäksi 10.11. ja 15.12. myös klo 15 ja 26.1. vain klo 15.

Esityksen kesto noin 2 tuntia 30 minuuttia.

Arvosteluita, jotka ovat kokonaisuudessaan luettavissa internetissä:

Toni Lehtisen arvio Turun Sanomissa 26.10.2007: Peilitalo, jossa kukaan ei naura itselleen

Martti Mäkelän arvio Skenet.fi:ssä 1.11.2007: KOM-teatterin Vanja-eno on oivaltava ja riemullinen elämys.

Anne Moilasen arvio Uusisuomi.fi:ssä 2.11.2007: KOMin Vanja-eno onkin setä

Marja Kuparisen arvio Kirkko ja kaupunki -lehdessä 5.11.2007 Kuka katsoo peilistä?

Anton Pavlovitš Tšehov (1860-1904) oli venäläinen kirjailija ja lääkäri. Vuonna 1901 Tšehov meni naimisiin Olga Knipperin kanssa, joka oli näyttelijä Moskovan taiteellisessa teatterissa.

Jo yliopistoaikoina Tšehovin pakinoita ja kertomuksia julkaistiin lehdissä ja hänen novellikokoelmansa menestyivät hyvin 1880-luvulla.

Novelleista Tšehov siirtyi näytelmiin ja kirjoitti esikoisnäytelmänsä Ivanovin vuonna 1887. Vanja-enon varhaisversion Metsähiisi-näytelmän Tšehov kirjoitti vuosina 1888-89. Kuuluisimmat Tšehovin näytelmät ovat Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta ja Kirsikkapuisto.

Vanja-eno kantaesitettiin Moskovan Taiteellisessa teatterissa 26.10.1899.
Suomen kantaesitys oli 28.10.1914 Suomen Kansallisteatterissa.

PROFESSORI: … Suo anteeksi, Vanja, mutta kuluneen vuoden aikana sinä olet muuttunut niin että minä en ollenkaan tunne sinua... Sinä olit ihminen jolla oli määrättyjä vakaumuksia, valoisa persoona...

VANJA: Oi kyllä! Minä olin valoisa persoona, joka ei valaissut ketään...

JELENA: … Samalla tavoin te ajattelemattomasti tuhoatte ihmisen, eikä maan päälle kiitos teidän kohta jää uskollisuutta tai puhtautta sen paremmin kuin uhrautumisen kykyäkään. Minkä tähden te ette voi katsoa naista välinpitämättömästi, jos hän ei kuulu teille? Siksi että tuo tohtori on oikeassa - kaikissa teissä piilee tuhoava riivaaja. Te ette sääli metsää, ette lintuja, ette naisia, ette toinen toisianne...

PROFESSORI: Mutta miksi henki ei tahdo kulkea?

JELENA: Sinä olet väsynyt. Valvot toista yötä.

PROFESSORI: Ettei tämä vain johda sydänkouristukseen. Kirottu, inhottava vanhuus. Piru sen periköön. Kun minä vanhenin, aloin inhota itseäni. Niin ja teitä kaikkia varmaan inhottaa katsella minua.

VANJA: Hän on minun ystäväni.

ASTROV: Joko?

VANJA: Mitä tarkoittaa tuo "joko"?

ASTROV: Naisesta voi tulla miehen ystävä vain tässä järjestyksessä: ensin hyvä tuttu, sitten rakastajatar, sitten vasta ystävä.


JELENA: … Minä toivon sinulle koko sydämestäni onnea, sinä ansaitset sen… Mutta minä olen vain ikävystyttävä sivuhenkilö… Musiikissa ja kaikissa romansseissa - sanalla sanoen kaikessa minä olen ollut pelkkä sivuhenkilö. Itse asiassa, Sonja, jos oikein ajattelee, minä olen hyvin, hyvin onneton! Mitä sinä naurat?

SONJA: (nauraa kasvot käsiin painettuna) Minä olen niin onnellinen... onnellinen!

ASTROV: … En odota itselleni enää mitään, en välitä ihmisistä... Aikoihin en ole rakastanut enää ketään. Minä rakastan metsää. Se on ihmisistä omituista. … Olenpa mikä hyvänsä, katsokaa minua suoraan silmiin selkeästi, ilman taka-ajatuksia tai ohjelmaa ja etsikää minusta ennen muuta ihmistä. (Aikoo kumota ryypyn.)

SONJA: (estää häntä) Ei kuulkaa, minä pyydän, älkää juoko enää.

VANJA: Mitä siinä riutumaan? No niin, käyttäkää järkeänne! Teidän suonissanne virtaa vedenneidon veri, ruvetkaa siis vedenneidoksi! Antakaa mennä edes kerran elämässänne, rakastukaa kiireen vilkkaa johonkin vetehiseen korvia myöten, ja plumps lampeen pää edellä niin me muut jäämme vain levittelemään käsiämme.


Takaisin